Päätin sitten vihdoin päivitellä tätä taas, piti tehdä se jo aijemmin kyllä... Pieni kommenttejen määrä sai vain odottamaan, että josko joku ton osan vielä lukis ja päivitän vasta sitten -asenne. Mutta, asiassa eteenpäin, menkää lukemaan ja muistakaa kommentoida ;)

 

Ano ja Katariina jatkoivat elämäänsä aivan normaalisti, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Huoli kalvoi kuitenkin molempien mieltä.

Anon mentyä katsomaan telkkaria juoksi Susan huoneeseen hyppien ja pomppien innoissaan:
"ÄITI, ÄITI, MÄ SAIN KYMPIN!" hän huusi.
"Onneksi olkoon tyttö kulta!" Katariina huudahti ihmeissään: Susanhan oli melkein yhtä hyvä koulussa kuin Sara.

"Äiti, tänään yks tyttö koulussa sanoi, että heillä syödään munakasta ainakin kerran viikossa. Miksi meillä syödään lähes joka aamu?" Susan uteli. Katariina huokaisi katsoen Susania, ja vastasi:
"Koska se on terveellistä ja sillä jaksaa koulussa aamupäivän. Vai etkö sinä pidä munakkaasta?" Susan tyytyi irvistämään ja mutisemaan jotain, mistä Katariina ei ymmärtänyt sanaakaan.

Huhu avaruusolioiden vierailusta ei ollut yrityksestä huolimatta jäänyt vain Törmästen tietoon, sillä milloin kukakin ihminen kehotti keräämään tavarat ja lähtemään jonnekkin, missä heitä ei tunneta. Monia nääs kiinnosti Anon näkemät asiat avaruudessa, ja puhelin soi sen aiheuttamana jatkuvasti. Ano ei kuitenkaan ehtinyt kertoa, että kyllä he pärjäisivät, sillä...

...

... hän juoksi vessaan oksentamaan.

"Hmm... Nyt todistukseni oli 9½... Mitähän mä tein väärin?" Susan mietti hiljaa mielessään tullessaan koulubussista ulos.

Aika kului, ja sen myötä Anolle varmistui eräs asia: Hän oli raskaana!

Ajan kuluessa myös lapset kasvoivat, ja sen riemun kokeminen oli nyt Samilla vuorossa.

"Hmm... Mitäs minä toivoisin... AA, nyt keksin!"

Ja näin Sam sitten venähti pituuttaan.

Arki jatkui, ja Sam otti vanhimpana lapsena talossa vastuuta myös kotitöistä, kuten roskien viemisestä.

Katariinalla oli nykyään iltaisin töitä, joten lounaan valmistaminen oli siirtynyt Anon vastuulle, onneksi se ihan hyvin sujuikin.

Ja pian koitti taas se aika, kun Anon masunasukas ilmoitteli itsestään.
"Mitenhän me nyt tästä selvitään..." hän pohti hiljaa mielessään.

"Sam, kun sinä kasvoit niin oletko ajatellut meneväsi yliopistoon Saulin ja Saran kaa?" Susan kysyi hiljaa.
"Olen, kyllä minä aijon yliopistoon mennä. Kuinkas niin?" Sam kummasteli.
"Nokun jos sä meet nii sit mä oon täällä ihan yksin..." Susan mutisi katsoen varpaitaan. Sam naurahti ja sanoi:
"En minä mene vielä, ja kohta sinusta tulee isosisko, et sinä yksin ole."

Katariina oli täysin tiedoton Samin tulevaisuudensuunitelmista, sillä hän oli ulkona hakemassa postia kun keskustelu tapahtui:
"Hmm... Lasku... 468 SIMOLEONIA... voi hyvä jumala..." hän mumisi. Näköjään hänestä oli tulossa pihi, vaikka rahaa riitti niin paljon, että tulevaisuus tälle suvulle oli turvattu.

Eräänä kauniina aamuna kun lapset olivat koulussa ja Katariina poikkeuksella aamuvuorossa, Ano päätti tehdä itselleen aamupalaa, kunnes...

... Anon synnytys käynnistyi.

"AUU... MITEN TÄÄ VOI SATTUA NÄIN PALJON!?!"

Mutta ei se tuska kauaa kestänyt, sillä pian Anon käsivarsilla oli pieni tyttö!

"Olivia..." hän kuiskasi hiljaa hymyillen.

Ja taas perheessä alkoi jo turhankin arkinen vauvanhoito, joten Olivia -parka ei saanut 15 minuttia pidempääa aikaa olla rauhassa, kun kokoajan joku oli ripottamassa häntä johonkin suuntaan.

"Ei, en vastaa mihinkään haastatteluun... Uskokaahan jo!" Ano huusi puhelimeen. Olivian syntymä ei myöskään ollut jäänyt keltään kuulematta naapurustossa.

Samilla oli aikasen tylsää lastenhoitajana ja koulupoikana, joten hän allentui näinkin alas: Pyysi äitinsä työkaveria jokupäivä jäätelölle. Ja se retale vielä suostui...

Katariina ja Ano olivat kuitenkin jo aikasen vanhoja ja väsyneitä, joten Samin oli vain tyydyttävä pikkusiskosta huolehtimiseen.

Aika senkuin kului, ja Susaninkin oli aika kasvaa:

"Jee, onnistui!" hän riemuitsi, kun sai kaikki kynttilät puhalettua.

Ja sitten Susan heitti hyvästit lapsuudelleen, ja kasvoi...

... teiniksi :)

Sievähän Susanista sitten tuli. :)

Katariinaa huoletti Olivian tulevaisuus, he olivat jo Anon kanssa vanhoja ihmisiä, ja jos lapset menisivät yliopistoon enne Oliviaa, niin...

Susan hurahti jälleen maalaamiseen, jota hän todellakin rakasti.

Isosiskon rooli oli Susanista myös ihana, sillä sitä hän ei ollut muiden sisarusten tavoin päässyt aiemmin kokemaan.

Tässä perheessä riitti itkua ja naurua, mutta Katariina oli kova ihminen itkemään, syynä oli tälläkertaa...

... Anon synttärit.

"Hmm... Mitäs mä toivoisin..." hän pohti hiljaa mielessään, kunnes keksi.

Ja niin Ano...

... vanheni. Ulkonäkö pääsee kyllä nyt muodonmuutoksen uhriksi.

Ja tässä on siis hurmaavan Anon hurmaava uusi tyyli.

Samista alkoi tuntua, kuin hän kantaisi vastuuta koko perheestä, mikä sai hänet päivä päivältä masentuneemmaksi:
"Susan, sä tiiät et mä haluun yliopistoon, ja tätärataa mä en sinne pääse...!"
"Älä oo huolissas. Enään hetki, niin voit varmasti mennä. Kyllä me iskän ja äitin kaa Oliviasta huolehditaan." Sam tyytyi vain nyökkäämään, kun ei uskoisi sanaakaan.

Susan olikin kovin huolissaan veljestään, hän ei ollut enään oma iloinen itsensä. Liika vastuu oli alkamassa ajaa hänet nurkkaan.
"Hmm... Kohta on talvi. Sam voi kyllä oikeasti mennä. Olivia on kuitenkin kohta jo niin iso, ettei häntä tarvitse kokoajan paapoa."

Katariinan pahin surukausi oli ohi, sillä hän luotti Samin huolehtivan Olivian elämästä, mikä oli kyllä aika väärin oletettu...

Ja taas kerran Törmäsillä koittivat syntymäpäivät, ja olikin Olivian vuoro kasvaa.

"Nyt puhalletaan, Olivia!" *puhaltaa*

Ja niin Oliviasta tuli suloinen taapero. Aika vastakohtaisia kasvonpiirteitä, kun esim Samilla ja Susanilla :D

Vitsi mä rakastan simejen ihania pöytätapoja -.-

Ja näin tässäperheessä käynistyi taas taaperoiden arki, rankkaahan se oli.

Myös Susan oli kiinostunut yliopistoon menemisestä joskus myöhemmin, joten hän päätti soittaa yliopistolle ja kysellä stipendejä, hyvähän siitä tuli, kolme stipendiä hän itselleen ansaitsi.

Ano oli päättänyt viettää vapaa-iltansa telkkaria katsellessa, vaikkakin voisi yhtähyvin olla Olivian kanssa...

... mutta Olivia osasi kääntää asiat omaksi edukseen, ja pian Ano jo paapoikin Oliviaa taas 10-0.

Pitkän ja tuskallisen opettelun jälkeen Olivia oppi potalle. Fiksu tyttö hän oli, mutta laiska ja haluton opettelemaan.

 

On se vaikeaa maksaa niitä laskuja nähtävästi, kun ulosottomieskin joutuu tulla vierailemaan...

"Voi ei! Miksi en voinut maksaa laskuja ajoissa voi miksi miksi miksi..." Katariina ulisi kun näki Olivian kellopeli -soittimen lähtevän ulosottomiehen matkaan. Olivia sai kuitenkin palikoita, jottei hän tästä joutuisi kärsiä.

Oliviaa ei kuitenkaan palikat kiinnostaneet, vaan nukkekoti. Aikamoista draamaa hänen leikkinsä sisälsivätkin, ainakin tuon ukkelin kohtelusta päätellen... :D

Sam oli päättänyt alkaa irtautua lastenhoidosta, ja etsiä sen sijaan itselleen vaikkapa tyttöystävää. Sanna -nimisen tytön kanssa juttu ainakin luisti kun mikä :D

Oiii, mikä nättimys Sanna onkaan... :3 <3

"Maitoa." Olivia pyysi kun näki Sannan tulevan luokseen.
"Maitoa?" hän kysyi hämmästyneenä.
"MAITOA!" tyttö kiljui kuin viimeistä päivää.

Seurauksena Sanna lähti keittiöön etsimään tuttipulloa, mutta törmäsikin Susaniin:
"Mitä ihmeen peliä tää on, et pienelle lapselle ei anneta ruokaa, vaan niiden annetaan itkeä sitä ties kuinka pitkään ennenkuin kukaan vaivautuu?!" hän huusi ja tönäisi Susania. Susan katsoi Sannaa ihmeissään, mitä tuo hänelle tuli kiukuttelemaan? Ei se hänen asiansa ollut...
"Anteeks vaan, mut Samille sun toi pitas sanoa: Se on se, joka huolehtii Olivian iltapalasta! Ja tietääkseni sä oot roikkunu Samissa niin tiukasti koko päivän, että en ihmettele Olivian nälkää..." hän tiuskaisi Sannalle. Siitäkös Samin kaunis ystävä otti nokkiinsa, ja lähti painelemaan kotiinsa.

"Hohhoijaa, se siitä sitten... Piti Susanin mennä hänelle raivoamaan ihan turhasta, olisi ollut vain hiljaa..." Sam mutisi vieden Olivialle sen kauan halutun tuttipullon.

Katariinankin elämä oli alkanut mennä kovaa alamäkeä kohti, sillä hän ei jaksanut enään keskittyä töihinsä. Moisesta pomo ei innostunut, joten hänelle annettiin kenkää, harmi nyt Katariina ei saa elämäntavoitettaan toteutettua...

Onneksi hänellä oli nyt sentään aikaa muuhun kuin töihin, joten aikansa kuluksi hän päätti antaa Susanille neuvoja maalaamisen suhteen.
"Ei... Hän pitää sivellintä ihan väärin..." hän mietti hiljaa itsekseen samalla.

Olivia oli kyllä hurmaava lapsi, ja aww miten suloinen se on toi palikka suussa... :D<3

Anon aika kului (toisin kuin Katariinan) töiden parissa, joten taitopisteitä hän keräili minkä ehti, mutta...

... Olivialle riitti huomiota hänenkin osaltaan.

Karu totuus oli kuitenkin taas kohdattava: lapset kasvavat nopeasti.

Ja näin kasvoi Olivia Törmänen.

Ja siinä vielä parempi kuva muodonmuutoksen jälkeen. Suloinen kun mikä.

Aamupalalla Sam otti vasta puheeksi Susanin kanssa hänen ja Sannan yhteenoton:
"Kuule Susan, mä en luota mihinkään ennustajiin, joten kun mä löydän tytön, josta pidän niin aijon kanssa pitää siitä kiinni."
Susan ei kuitenkaan näyttänyt tajuavan mitään, kai hän ei sitten ollut huomannut Samin ja Sannan ystävyyttä sen paremmin kun muutkaan.

Oli kuitenkin lauantai, ja Susan käytti päivän paremmin kun miettien veljensä tyttöpuheita, maalaten näes äitinsä muotokuvaa.

Oliviaa taas kiinnosti ruoanlaiton salat - tai sitten muffinssien.

Kaikesta huolimatta Susan ja Sam olivat kuitenkin läheisiä, veli ja sisko :D

Niin tuli taas arki ja koulu: "Seiska... Hmm..." Olivia mutisi ja juoksi...

... halaamaan isäänsä.
"Hei isi, mä sain seiskan."
"Okei. Kyllä se siitä."
"Emmätiiä, seiska on ihan hyvä. Mä meen leikkimään."
"Odtahan nuorineitiseni..."

...

"Ensin työt, sitten huvit." Ano sainoi tiukasti vahtien, että Olivia teki läksyt kunnolla. Olivia tyytyi olemaan hiljaa ja suttamaan läksyihinsä vastaukset.

Onneksi Olivia pääsi kuitenkin huomaamaan, että kyllä hiiden huvejenkin vuoro oli sitten.

Susanin huvit olivat vähän laihempia: Pönttö oli TAAS tukossa!

Kuteinkin sen auki saatuaan hän pääsi takaisin maalaamaan. Sam sen sijaan soitteli kovasti Sannalle, joka ei kuitenkaan kylään edellisen jälkeen ollut suostunut tulemaan, poikkeusta ei tapahtunut sitten nytkään.

Katariinaa alkoi tylsistyttää, joten hän etsiskeli netistä kovasti uusia harrastuksia:
"Hmm... Neulonta voisi olla ihan kivaa..." hän ajatteli.

Koitti kuitenkin Samin aika siirtyä kampukselle, vieläpä yövaatteet päällä! Mikä noita oikein riivaa...

"Äiti ja isi ovat jo vanhoja... Ja Sam yliopistolla... Susanko minusta huolehtii, jos äitille tai isille käy jotain... Vai joudunkohan minä huostaan..." Olivia mietti, mutta olisi ehkä ollut parempi olla miettimättä, sillä...

... olohuoneesta kuului Katariinan huuto: "EI."

Olivia hyppäsi äkkiä ylös ja juoksi olkkariin, mutta katui sitä äkkiä: Viikatemies oli tullut hakemaan äitiä, joka ei kylläkään halunnut vielä lähteä!
"Äiti ei! Sä et saa jättää meitää..." Olivia itki ja huusi vieressä.

Kaikesta huolimatta viikatemies lähti, ja vei Katariinan mukanaan. Hänen sijastaan paikalla oli vain uurna. Olivia nyyhkytti ja pyyhki silmiään. Hänellä ei ollut enään äitiä.

Katariinan kuoltua pihalle tehtiin pieni nurkkaus, josta tuli hautausmaa.

Koko perhe oli aivan rikki ja surun murtama.

 

Olivia pääsi nopeiten kuolemasta yli, ja jatkoi arkea niinkin kurjalla asialla, kuin läksyihin. Salaa sisimmässään hän suri ja vuoti verta Katariinan kuoleman vuoksi, mutta ei sanonut sitä ääneen, hiljaisuus oli hänestä parempi vaihtoehto.

Ja sitten koittikin taas Olivian synttärit, ensimmäiset sellaiset missä Karoliina ei ollut paikalla. "Äiti, näethän minut nyt..." hän ajatteli hiljaa mielessään.

*Puhaltaa* "Hmm, onnistuin." hän sanoi tyytyväisenä.

Ja niin Olivia kasvoi jälleen.

Ja tämmöinen suloisuus Olivia Törmänen on nykyään.

Ja heti tutustumassa uusiin poikiin ;) Ainiin, muistinkos sanoa, että hän on...

... romantiikkasimi. Sen näkee.

Sitten olikin vuorossa opiskelu, ja Susan soitti yliopistolle...

... ja lähti.

Ja saman teki Olivia.

 

Nonniin, sellainen ennäyspitkä osa, vaikka tästä piti tulla lyhyt... :o Mutta joo, antakaapas kommenttia, niin tiedän että lukeeko tätä enään kukaan :D Ja jooh, seuraavassa osassa ollaan sitten yliopistossa... ;)